Terve!

Takana on aikamoiset pari päivää, onneksi huomenna pääsee taas officeen lepäämään. Viikonloppuna olen muun muassa nukkunut ex-kaverin tulevan ex-miehen vieressä (hups!), kiehnännyt upseerin (tai jonkun muun aika korkea-arvoisen tyypin) kainalossa, antanut sille pakit ja suututtanu sen (oon vissiin maailman ensimmäinen ihminen, joka anto sille rukkaset). Nyt vähän harmittaa, että olin niin tyly sille, koska se oli ihan kiva (mut sillä oli ehkä vähän pieni...) ja oon aavistuksen fed up Potentiaaliseen. Ja tämä herra Upseeri puhui niin kivoja ja mukavia mulle, et olin aivan sulaa vahaa. Enkä löydä sen nimee, puhelinnumeroo tai mitään yhteystietoja mistään. FUCK!

Katselin koko viikonlopun pariskuntia ja totesin, että olis aivan helvetin siistiä, jos olisi joku joka rakastais mut pilalle, ottais mut karhumaisiin rutistuksiin, tykkäis musta ja pitäis musta huolta. Vastapainoksi lupaisin antaa niin maan perkeeleesti, olla reilu ja rento tyttöystävä, joka päästää poikien kans Tallinnaan viikonlopuksi (näitäkin tapauksia on nähty, ettei ole päästetty). Mua ihan aavistuksen pelottaa tällaiset mahdolliset pehmenemisen piirteet mussa, koska hienointa mitä maa päällänsä voi kantaa, on epätoivoiset toisenpuoliskonsa metsästäjät. Ja en missään tapauksessa halua sellaiseksi. Kammoksun ajatusta niin paljon, että vaikka olen kuinka kännissä ja kuinka kiinnostunut, niin en pysty olemaan perinteinen tyttö joka räpsyttelee onnellisena ripsiä ja kikattelee tyypin jutuille, vaan minun täytyy saada piikitellä ja olla oma sarkastinen itseni. Niin, koita siinä sitten joku hyvää löytää itsellesi, kun ne juoksee noin minuutin keskustelun jälkeen karkuun.

Että semmoista. Eihän minulla mennyt kuin pari kolme vuotta siihen, että pystyn edes ajatuksen tasolla miettimään vaihtoehtoa, että mitä jos en olisikaan forever alone ja eläisi fuck buddyjen avustamana.

P.S. Sääntö numero 69: Käyttäydy!