torstai 31. heinäkuuta 2014

Oho.

Jo kolmas päivä putkeen, kun sama tapaus on ykkösenä elämässä. Nähtiin eilen, jopa kahteen otteeseen, ja minua ihan salaa harmitti etten herännyt hänen vierestä tänään. Hmmpf. Täytyykö tässä alkaa katseleen jo hääpukuja?

Onneks kuitenkin tää mun yks ultimate crush ja todellinen päänvaiva laittoi mulle yöllä viestiä. Se vähän ehkä tasottaa mun tunteita tota yhtä kohtaan.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Tasapaino

Sain huolestuneen yhteydenoton ihanalta Tapsalta ja voin hänen sekä teidän muidenkin helpotukseksi kertoa, että olen löytänyt elämässäni tasapainon. Ainakin luulen niin. Koska olen edelleen rakastunut jo eilen kertomaani häiskään eikä mieleni ole muuttunut asian suhteen enkä ole ollut kenenkään muun kans sillai tässä vuorokauden sisällä. Kai tätä vois kutsua aikuisuudeksi ja vakiintumiseksi jo, ainakin minun kohdalla?

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Sekaisin ku seinäkello

Oikeesti. Voisko joku tehdä mulle lobotomian tai irrottaa mun aivot? Tää on raskasta olla minä.

Mua edelleen ahdistaa viikonlopun tapaus, vaikka se on tosi kiva ja näin. Mulla tulee kyyneleet aina silmiin ku mietinki sitä. En tajua miks oon näin paskana et oon yhtäkkii käyny duunaan jotain miestä?

No.

Mut.

Sit.

Tapasin eilen yhden tyypin kenet oon nähny pari kertaa aina aika huonossa jamassa (darrassa ja/tai maailman väsyneimpänä). Nähtiin siis kunnolla ja käytiin melkein ns. treffeillä ja meillä oli aivan överihauskaa. Tyyppi on komee, menestyny ja todella rento. Ja nyt oon yhtäkkii rakastunu siihen. Oon koko aamun vaan miettiny sitä ja kattellu sen kuvia. Mun mahassa on perhosia ja ruokahalu on kadoksissa.

Kyllä. Odotan innolla itsekin kuka huomenna on mun elämäni valo ja numero uno.

maanantai 28. heinäkuuta 2014

7 tai 8

Sain uuden sulan hattuuni, "jes". Tyyppi oli todella jees, oon pari kertaa treffannut hänet aikasemmin ja kaikki pitäis olla päällisin puolin ok, mutta mitämitä? FILIPALLA ON MORKKIS TAPAHTUNEESTA! Mikä mua vaivaa? Mua morkkistutti vielä eilenkin niin paljon, etten suostunut harrastamaan seksiä tämän morkkiksen aiheuttajan kanssa. Enkä myöskään tapausten A, B, C tai X kanssa. Oonko dokannut ittelleni moraalin tässä viikonlopun aikana? Vai onko se vaan tää helle?

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Terve mieheen!

Öh. Perjantai. Darra. Viikonloppu tulossa. Kaks päivää tinttaamista. Auttakaa mua!

Mun pienoinen miesoverdoze alkaa oleen takana, onneks. Vetäydyin hetkeks luonnonhelmaan haukkaan happea ja johan taas jaksaa naurattaa Stadin kundeja! En ole varma millaisen sopan olen saanut pienen breikin aikana keitettyä, mut saattaa olla et aika mehukkaan. Suosittelen tekemään kulhollisen poppareita ja jäädä väijymään tätä saittia, koska kohta luultavasti pärähtää.

Ihanaa viikonloppua kaikille, muistakaa aurinkosuoja, ehkäisy ja kellukkeet! <3

torstai 10. heinäkuuta 2014

Lame.

Ei mitään uutta kenellekään, mut poden tässä tämän viikon toista darraani. Eikä miehet kiinnosta edelleenkään. Onneks edes aurinko paistaa ja frendit on ihania! <3

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Stupid me.

Niin. Ja sitten kun tää mun päänvaiva kysyy et nähtäiskö, niin menen ja kieltäydyn. What's wrong with me?


perjantai 4. heinäkuuta 2014

I hate boys!

Kuinka vitun ärsyttäviä miehet osaa olla? Voin kertoa että kovin ärsyttäviä! Tää mun yks päänvaiva lopulta nosti päänsä pensaasta, oli tosi kiva ja sovittiin et nähdään päivänä X. No. Eipä nähtykään. Vika ei oo täysin sen, koska saatoin vähän myöhäs laittaa sille viestiä (koska olin luvannut ilmoittaa et kerkeenkö näkeen sinä päivänä. Mun mielestä on normaalia ilmoittaa asiasta ehkä siinä kymppiuutisten aikaan!), mut silti tää jantteri vituttaa mua ihan sikana ja haluaisin päästä sen ajattelusta eroon. Vittuvittuvittu! 

Onneks tänään alkaa viikonloppu ja pääsen pois Stadista. Tää kaupunki on tällä hetkellä yks iso persereikä ja miehet täällä on mulkkuja. Oikeesti mul on noita muita sutinoita vaik kuinka paljon, mut tietty mua itteeni kiinnostaa vaan tää kusipää.

Ei sit muuta. Ihanaa viikonloppua ja rakkautta kaverit!