sunnuntai 23. kesäkuuta 2013
Vuosisadan paras kirjoittaja!
Mietin ainakin viisi minuuttia, kuinka aloittaisin tarinan viimeisistä viikoistani, mutta en keksi mitään edes muka hauskaa tapaa tehdä sitä ELI: Oon vitun rättipoikkipuhki uudesta duunista, mutta myös samalla innoissani ja kovaa vauhtia menossa huipulle. En oo sutinoinut juurikaan uusien tyyppien kanssa, vaan oon esimerkiks tällä viikolla pannut sekä Potentiaalista että "Maailman Ihaninta". Oon ehkä vähän ihastunut yhteen työkaveriin (tai sit mulla on vaan tosi tylsää siellä...). Ajateltiin ensi viikollakin nähdä Potentiaalisen kanssa (tai siis panna. Me ei olla kavereita eikä panokavereita, vaan panoja toisillemme. Tämä kertoo ehkä sen, kuinka romanttiset välit meillä oikeasti onkaan...). Mulla on villejä suunnitelmia loppukesälle (miettikää se on kohta jo heinäkuu!!) ja ajattelin pikkuhiljaa alkaa aikuistumaan. Eipä sit vissiin muuta. Nyt kierähdän sulattelemaan juhannusruokia (kertoo mun väsymyksestä sen, et ryyppäsin yhtenä iltana. Muuten keskityis syömiseen, saunomiseen ja itikoiden syötävänä olemiseen) ja alan henkisesti valmistautumaan huomiseen työpäivään (ja söpön kolleegan tapaamiseen <3).
Mistä ollaan juoruttu?
Filippa huoraa,
HUPS,
Maailman Ihanin,
PARAS VUOSI EVER,
Potentiaalisesta,
SEKSISTÄ
torstai 6. kesäkuuta 2013
Holy shit!
Ou mother fuckers!!!
Kyllä, nyt mulla on aikaa kaikkeen turhaa, kuten värittämään jokainen kirjain yksitellen...
Lopputyöni, joka on ollut lähinnä kävelevä (tai no tiedostossa makaava) vitsi, on vihdoin lähetty eteenpäin. Pidetään peukkuja, että menee ykkösellä läpi nimittäin en suostu istumaan enää yhtään aurinkoista päivää sisällä sen vuoksi (Ystävällisin terveisin, Haamu). Holy fucking shit mikä fiilis!
Ja fiilistäni nostaa vielä enemmän nämä seuraavat seikat:
seksikaverit. Apua! Saanks mä halailla sitä kaupassa? Tai onks sen pakko maksaa mun ruuat? Ei oo, se osti jo kalliit lennot mun luokse. <3
Kannatti tosiaan muuttaa toiseen kaupunkiin, kun tilanne on nyt tämä, että Potentiaalinen lentää viikoittain luokseni...
Ehkä nostan silmäpussini pois näppäimistöltäni ja peittelen ne viereeni nukkumaan. Koko viikko neljän tunnin yöunilla+uus duuni+superpitkät duunipäivät+lopputyönkirjotus öisin on aika nätti yhdistelmä (muistetaan vielä tämä kaiken kruunaava suunnaton rusketus, mikä on avaamattomien verhojen läpi saatu tässä parin päivän aikana). Rauhaa ja rakkautta sulle ja mulle! Life is fucking awesome and note to self: no more school!!!!
Kyllä, nyt mulla on aikaa kaikkeen turhaa, kuten värittämään jokainen kirjain yksitellen...
Lopputyöni, joka on ollut lähinnä kävelevä (tai no tiedostossa makaava) vitsi, on vihdoin lähetty eteenpäin. Pidetään peukkuja, että menee ykkösellä läpi nimittäin en suostu istumaan enää yhtään aurinkoista päivää sisällä sen vuoksi (Ystävällisin terveisin, Haamu). Holy fucking shit mikä fiilis!
Ja fiilistäni nostaa vielä enemmän nämä seuraavat seikat:
- Huomenna on perjantai (oon just aloittanu duunin and I need some vacation!)
- Nyt on kesä
- Kaupunki on täynnä kuumia miehiä...
- Ja... Potentiaalinen tulee luokseni viikonloppuna!
Kannatti tosiaan muuttaa toiseen kaupunkiin, kun tilanne on nyt tämä, että Potentiaalinen lentää viikoittain luokseni...
Ehkä nostan silmäpussini pois näppäimistöltäni ja peittelen ne viereeni nukkumaan. Koko viikko neljän tunnin yöunilla+uus duuni+superpitkät duunipäivät+lopputyönkirjotus öisin on aika nätti yhdistelmä (muistetaan vielä tämä kaiken kruunaava suunnaton rusketus, mikä on avaamattomien verhojen läpi saatu tässä parin päivän aikana). Rauhaa ja rakkautta sulle ja mulle! Life is fucking awesome and note to self: no more school!!!!
Mistä ollaan juoruttu?
Ennen kuulumatonta,
PARAS VUOSI EVER,
Potentiaalisesta,
Rakkaudesta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)