Äh, olen viime aikoina viettänyt aivan liikaa aikaa yksin (helvetin gradu!) ja pääni on räjähtää ajatuksista. Luojalle kiitos ensi viikosta alkaen palaan "normaaliin" päivärytmiini (töihin <3) ja saan sisältöä elämääni.
En kestä tätä. Potentiaalinen pyörii pääni sisällä ja stalkkaan häntä maanisesti Facebookissa (kiroan Facethefukingbookin helvettiin). Jos olen ihastunut siihen, niin julistan täten ihastumisen olevan perseestä. Missä se kutitteleva olo vatsanpohjassa ja suupielet jatkuvassa hymyssä.
Juttelin eilen hetken aikaa hänen kanssa ja silloinkin vain kiukuttelin hänelle. Tyhmä Filippa, tyhmä, tyhmä!
ÄÄÄRGH! En kestä olla näin neuroottinen ja turhautunut enää. Pois se minusta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti