keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

DIY draama

Juuri kun pääsin hehkuttamaan, kuinka elämäni on siistiä ja seesteistä ja saan aina seksiä kun haluan fuck buddyltä (lue: Potentiaalinen), niin päätin kehittää iltani iloksi pienen draaman pääni sisällä.

Olen harrastanut seksiä Potentiaalisen kanssa viimeksi perjantaina, siis lähes viikko sitten. Hänellä oli viikonloppuna kauniisti kutsuttuna parin päivän ränni ja sen jälkeen ei ole herunut, eikä edes mitään vihjailua juurikaan siihen suuntaan.

Miksi?

Hän on ollut minulle irl ja erinäisten viestintävälineiden kautta todella mukava ja kultainen sen jälkeen kun paljasti hänelle hänen olevan ainoa fuck buddyni tällä hetkellä (ja ever!). Tänäänki näin hänet julkisella paikalla, sain häneltä todella lämpimiä hymyjä ja hän tuli juttelemaan minulle useaan otteeseen mukavia.

Mutta entä Se Itse Asia? Ei ole paljoa tullut vihjailuja suuntaan eikä toiseen. Hän on hengaillut BFF:n kanssa maanantai-iltana. Ja tiistai-iltana. Ja tänään, keskiviikkoiltana. Saatoin tosin kysyä jonkun asian yhteydessä häneltä todella neitimäisesti, että ottaako tämä BFF häneltä poskeen vai miksi niin tiiviisti hengailevat yhdessä. Hän vastasi, että vain minä saan tehdä sitä. Ja hymyilevä hymiö perään. :) Eli tuskin hän homokaan on.

Mitä vittua? Onko hän viikonloppuna pannut jotain tasotonta lutkaa eikä ole varma onko saanut neljä vai viisi sukupuolitautia? Vai olenko huono, ettei hän halua panna enää? Vai ujostuttaako häntä nyt niin kovasti, ettei uskalla tulla tänne? Vai tuliko hänelle paineita paljastaessani, hänen olevan ainoani tällä hetkellä? Ei kai hän luule, että olen aivan in löööv häneen ja siksi minulla ei ole muita, ja tämän takia pakoilee petipuuhia? Vai tykkääkö hän todellakin viettää kolme iltaa putkeen parhaan ystävänsä kanssa (se on 100% fakta, että he ovat olleet kahdestaan nämä kaikki illat. T:Stalkkeri).

Tilannetta ei yhtään helpota lähestyvä Se Aika Kuusta mikä saa nuppini ihan sekaisin ja itkuherkkyyden nousemaan potenssiin tuhat (1000).

Mitä vittu? MITÄ?

Ei kommentteja: