sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Säännöt nro 1 ja 2

Koin suuren valaistumisen tänään eräässä asiassa. Vaikka mua nolottaa aivan suunnattomasti toimintani Mun Kielletyn kanssa, niin ainakin sain selvyyden asiaan ja se herra ei juokse enää ajatuksissani 247. Oikeastaan tilanne on jo niinkin hyvä, että olin tänään kaverille "Mun Kielletty who?". Eli ehkä siinä on jokin vinha perä, että kannattaa ottaa asioista selvää eikä jahkailla tai jossittella ikuisuuksia. Jos en olisi laittanut ystäväpyyntöä kyseiselle herralle, niin miten tämä juttu olisi päättynyt? Olisin haaveillut jostain aivan urposta ja mahdottomasta tyypistä viikko(tai pahimmassa tapauksessa vuosi)kausia, rakennellut pilvilinnoja aivan turhaan ja mallaillut turhaan uutta sukunimeä itselleni (rouva Filippa Kielletty) into pinkeenä.

Voiko olla, että lähestyvien syntymäpäivien alla koen aikuistumisen pieniä merkkejä? Jos näin on, niin tämä oli ainakin aika hyvä, vaikkakin hieman epämukava, askel. Eli sääntö nro 1: Ota selvää ennen pilvilinnoja, sukunimen mallailuja ja haavekuvia, mitä mieltä se tyyppi on susta tai mitä se susta haluaa. Älä käytä aikaa turhiin tapauksiin, varsinkaan jos se ei meinaa edes kerran antaa.

Ok, on mulla toinenkin syy miksi kirjoitan. Se on Potentiaalinen. Miksi se on niin hiljaa? En nyt osaa muotoilla tätä tarinaa sanoiksi, mutta huonolla suomella se menee suunnilleen näin: tässä muutama viikko sitten Potentiaalinen tuli luokseni kännissä ja alkoi kyselemään kaikkea. Olin hyvin vihainen ja väsynyt, ensimmäistä kertaa elämässäni en oikeasti jaksanut jutella hänelle, koska herätyskelloni oli viritetty soittamaan parin tunnin päästä. Anygay, hän kyseli kaikenlaista meistä ja suhteestamme ja jossain kohtaa muistan vastanneeni hänelle: "--- jos meidän suhde olis sellanen, saattaisin ihastua suhun. Ja sitähän me ei kumpikaan haluttu?". Sen jälkeen olemme tainneet nähdä kerran tai kaksi, ja jokin oli selvästi muuttunut. Voiko olla, että hän on suuttunut tuosta? Vai mitä?

Ai mutta niin, eihän mua kiinnostanut enää nää vanhat säädöt, koska Helsinki calling!

P.S. Sääntö nro 2: Jätä karkit kauppaan!

Ei kommentteja: