torstai 28. maaliskuuta 2013

Filippa on Toivoa täynnä.

Hehe, jotain vitsin murjaisin.

Olen suunnaton häpeäpilkku muille sinkuille. Lähes viikon minulla on ollut edellisen päiväkirjamerkintäni tapainen meno. En ole tehnyt käytännössä katsoen mitään järkevää (paitsi öö, käynyt syömässä ulkona pari kertaa päivässä, hengaillut frendien kanssa ja fiilistellyt kevättä... En valita, todellakaan!).

Toisaalta, välillä pitää relata. Oon painanut ilman kunnon lomia lähes kolme vuotta putkeen, niin ei kai se paha oo, jos muutaman päivän ajelehtii tekemättä mitään (ja syö ja juo viimeiset rahat?). Viimeistään pääsiäisen jälkeen ryhdistäydyn. Aivan varmasti. Käsi ylös, kuka uskoo tähän?

Olen ollut viikon sisällä kännissä kunnioitettavat (?) kolme kertaa. Millään reissulla ei ole ollut suurta menestystä, jos potentiaalisista aviomiehistä puhutaan. En vaan osaa/jaksa tsiigailla niitä baarissa sillä silmällä. Tänäänkin olisi tarkoitus lähteä "jonnekin", mutta oma sänky kuullostaa kaikista parhaimmalta kumppanilta. Taidan vaihtaa Facebookkiinkin, että seurustelen niin kukaan ei ihmettele tylsäilyjäni. "Filippa is in a relationship with her teddy bear."


P.S. Palaan taas asiaan, kun oikeasti jotain sanottavaa. Eli ehkä vuoden kuluttua! Heippa!

P.P.S. Munarikasta pääsiäistä kaikille!

Ei kommentteja: