keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Tunnelin päässä näkyy valoa. Ehkä.

Mun tunteet on menny tänään vuoristorataa, vihasta helpotukseen ja välinpitämättömyydestä lohduttomaan nyyhkytykseen väkijoukon keskellä. Se et mun ja päänvaivan juttu jatkuu korkeintaan platonisena, on vain hyvä juttu. Siinä herrassa on niin monta muttaa, että ne mutat olisi tuottanut suuremman itkun joskus myöhemmin minulle. Kyllä se silti vituttaa, ärsyttää ja syö naista, ettei kerennyt olla se joka laittaa tälle stopin. Mun pahin painajainen tässä kaikessa on se, että sitten kun tokenen tästä orastavasta burn outista ja löydän jälleen elämäniloni, niin hän haluaakin jälleen jotain vakavampaa. Mutta pysyn vahvana siinä vaiheessa ja muistan esimerkiksi sen, kuinka herraa ei kiinnostanut tukea minua vaikeina hetkinä.

Pohdin tossa pitkät tovit asiaa ja päädyin lopputulokseen, että tämä on oikeasti hyvä juttu. Mulla on helpottunut olo (suurimman osan aikaa) ja katse tiukasti tulevaisuutta kohti. Tiedossa on hyvin työntäyteinen talvi ja ei mulla mahdu ketään ylimääräistä ongelmaa elämääni. Joku kiva ja täydellinen kylläkin, jonka kanssa hommat menisi omalla painollaan, mutta ei mitään vänkäämistä, kinailua, epävarmuutta ja ahdistusta aiheuttavaa tapausta.

Mulla on huomenna onneks vapaapäivä. Aattelin potkia itteeni ihan huolella perseelle ja skarpata tästä mun masennuksesta ja uupumuksesta ylös. Ei tää murehtimalla parane, perkele.

Ahdistus vol 69

Mun kriisi ja ahdistukset sen kuin jatkuvat. Edes pidennetyt viikonloppureissut eivät auta minua, tuntuu että olen aivan loppu. Myös miesasiat tuntuvat menevän mönkään, mun tää päänvaiva alkoikin perumaan puheita (mikä on sinäänsä jännä tän mun käytöksen huomioonottaen) ja ei haluakaan musta mitään sen enempää.

Sellaista. Saatan palailla asiaan seuraavan kerran jostain palmujen alta. Terve vaan!

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Eksistentiaalinen kriisi

Minut on vallannut otsikon mukainen olemassa olon kriisi, missä kyseenalaistan itseni, elämän, elämän tarkoituksen ja tarpeellisuuden sekä käytännössä kaiken muunkin.

Kuten ehkä joku tietääkin, tein keväällä suuren elämänmuutoksen vaihtamalla työpaikkaa ja ns. hyppäämällä oravanpyörästä pois ennen keski-ikäisyyttä. Tuntuu silti siltä, että sekään ei nyt välttämättä riitä. Tämän kaiken sekoilun ja ahdistuksen taustalla saattaa olla ihan sellainen yksinkertainen fakta, etten ole lomaillut kunnolla pariin vuoteen ja siksi olen vähän väsynyt jatkuvasti ja aavistuksen vittuuntunut kaikkeen.

Mulla ei oo ikinä ollut mitään hinkua muuttaa Suomesta pois eikä matkustelu ole ollut suurin intohimoni koskaan. Paitsi nyt. Tuntuu että jonnekin kauas pitäisi päästä, jotta näkisi lähelleen. Tämä ei vaan nyt aivan onnistu tässä työtilanteessa (luojan kiitos siellä pyyhkii hyvin, mutta olisi kiva jos jaksaisi ja osaisi iloita siitäkin) kovin hyvin, koska silloin romuttaisin kevään ympäri pyöreiden päivien työt ja olisin ilman duuneja siinä vaiheessa jos ja kun palaisin Suomeen.

Helpoin ratkaisuhan tähän ongelmaan olisi Eurojackpotin päävoitto, kevyet 37 miljoonaa euroa, jotka ensi viikolla ajattelin kuittata itselleni. Viime yönä keksin tämän idean ja pyörittelin pari asiaa mitkä tekisin samantien. Tässä mun To do-lista, kun vajaa 40 milliä tipahtaa mun tilille noin kuukauden kuluttua ensi perjantaista:

- Osta isompi kämppä (kattoterassilla)
- Osta loma-asunto
- Osta vene
- Osta uusi lompakko
- Palkkaa siivooja/ruuanlaittaja
- Osta lentoliput yksityissaarelle
- Palkkaa terapeutti

*Noin viisi tuntia myöhemmin*

Ton terapeutin palkkaamisen jälkeen löysin aluks itseni katselemasta Suomen kalleimpia kämppiä, joiden jälkeen olin hilkulla ostamassa äkkilähtöä jonnekin kauas, kunnes tajusin, ettei minulla ole vielä niitä rahoja. Pian, muttei vielä.

Miesjutut menevät niin ja näin. Olen nähnyt tätä mun alkuvuoden totaalista päänvaivaa viime aikoina paljon ja meidän yhdessä olo on kaikinpuolin hyvin tulista ja räjähtelevää, niin hyvässä kuin pahassakin. Nähtiin eilen pikaisesti ja minun juuri alkaneiden naistenvaivojen vuoksi oli ensimmäinen kerta kun ei harrastettu seksiä ja oli jotenkin laimeeta ja aloin kyseenalaistamaan jälleen meidän suhteen ja sen järkevyyden. Ei olla siis puhuttu vieläkään, että onko tämä kenties kohti jotain vakavampaa vai vaan hauskanpitoa hyvin tiukilla säännöillä (mulla ei saa olla muita). Ollaan periaatteessa todella samanlaisia, mutta samalla kuitenkin hyvin erilaisia ihmisiä ja olen viimeisen vuorokauden hyppinyt seinille, kun olen koittanut miettiä tätä kaikkea, plussia ja miinuksia ja mahdollista jatkoa ja mahdollista suhteen lopettamista. En tiedä.

Taidan lisätä listaan, että tilaan yhden Prinssi Uljaan valkealla ratsulla, jonka kanssa kaikki natsais just eikä melkein.

Sellaista. Mulla oli tarkoitus kirjoittaa hirveän pitkästi ja syvällisesti pohdiskellen sekä kertoillen muutamista hauskoista bileilloista, mutta tuo parin tunnin tulevaisuudensuunnittelubreikki vähän kosautti aikataulut ja mun tarvii alkaa vääntää nyt duuneja.

Ihanaa darramaanantaita muillekin, palataan asiaan asap. Puspus! <3

P.S. KRISSE TUU KERTOON KUULUMISIA!

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Ups...

Nyt meikämanne on mokannut ja pahasti. Mulle saattoi käydä tossa parisen viikkoa sitten pieni äksidentti yhden vanhan sutinan kanssa ja ihan jostain järjettömästä syystä päädyin sen kanssa sänkyyn. Ja tän mun päänvaivan oudohkon käytöksen vuoksi ajattelin kertoa asiasta hänelle.

VIRHE!!

ISO VIRHE!!

Meidän välillä on nyt Kolmas maailmansota käynnissä. Hänen mielestään olen käytännössä pettänyt häntä, vaikkei olla ihan oikeasti puhuttu järkevästi mistään mikä liittyy meihin. Ja itse olen ihan monttu auki, että mitäsmitäs? Luulin että hän vain oikeasti haluaa leikitellä tunteillani ja että hänelläni on mahdollisesti muita naisia kuvioissa. Ei kuulemma oo ollu hetkeen. Helvetti sentään.

Note to self: Tee pelisäännöt selviksi!

Onko jollain vinkkejä miten tälläsestä pääsee ns. yli ja saan siltä taas pippeliä?

lauantai 6. kesäkuuta 2015

"Tyttöystävä" haha

Huhhuh tätä elämää. Oon niin puhki, rikki ja poikki ollut viime aikoina, että sängystä ylös pääseminenkin tuottaa hieman ongelmia. Mut kai se tästä, pikkuhiljaa.

Mut oli mulla asiaakin. Täytyy tulla tänne panikoimaan tän mun päänvaivan takia. Tää kenet tapasin joskus tossa joulun jälkeen on saanut pääni sekaisin enemmän tai vähemmän. Se mies on ihmeellinen. En käsitä. Samalla niin helvetin raivostuttava, mutta seuraavassa hetkessä saattaisin haluta sanoa hänelle rakastavani häntä (laitan nää oudot ajatukset väsymyksen piikkiin). Ei nyt suoranaisesti leikitä mitään Kissa ja hiiri -leikkiä, mutta jotain sinnepäin. Mut hänen työkiireiden vuoksi emme ole esimerkiksi nähneet tällä viikolla kertaakaan ja tossa aamulla tajusin, että ikävöin häntä niin että muhun sattuu ihan fyysisesti. Mitä vittua? Ollaan puhuttu pitkiä pätkiä puheluita ja ne loppuu vasta siinä vaiheessa, kun jomman kumman duunit kutsuu niin kovasti et pakko keskeyttää. En tiedä oonko ikinä tuntenu tällästä kemiaa ketään kohtaan. En tiedä mitään parempaa kuin käpertyä sen syliin (oonko kertonu et se on pitkälti yli 190cm ja sen habakin on ihan kivan kokoinen) ja olla vaan siinä kun se silittelee mun hiuksia. Ok, tiedänpäs. Itse SE hänen kanssa. Kuvottavan hempeetä ja ällöttävää, mut oon ihan sulaa vahaa siinä.

Mitä mun pitäis tehdä? Juosta karkuun vai kosia? Se kutsuu mua "leikkisästi" sen tyttöystäväksi ja rakkaaksi ja voi tytöt ja pojat se tuntuu niin ihanalta, vaikka pitääkin aina lyödä itseään päähän, naurahtaa ääneen huomattavan kovalla äänellä ja muistuttaa, ettei se tarkota noilla mitään. En vaan pysty handlaan sen tyypin kuumuutta ja ihanuutta enää kovin kauaa, oon pian ihan kusessa sen kans. Apua. What to do?

lauantai 16. toukokuuta 2015

Freak out

Voi vittu. Mä oon flipannu ihan täysin.

Minä, Filippa Madafaking Kveen, haluaisin löytää jonkun ihanan miehen. Oon ollut viime päivät ihan paskana kun tajusin tän jutun. Oon muutenkin pehmentynyt (henkisesti onneksi) ihan törkeesti, en edes meinaa tunnistaa itseäni ja ajatuksiani. Keittiöpsykologisoin asiaa ja ainoa looginen syy on tähän iso elämän muutokseni tuossa taannoin. Vanhassa elämässäni tein töitä miesvaltaisella alalla, missä minun piti 247 näyttää kaikille, että kyllä minä selviän ja pärjään. Nyt kun työympäristö on aivan eri, on myös mun pehmeempi puoli päässyt valloilleen ja se heijastuu myös mun vapaa-aikaa todella pahasti.

Mitähän vittua mä teen? En oo ikinä pokaillut ketään kunnolla. Voisinko ostaa postimyynnistä poikaystävän itselleni? Vai siis miten tässä nyt pitää toimia, kun ajatukset toimiikin kuten normaalilla tytöllä.

Nyt mua alkoi ahdistaan kun kirjoitin tän asian tähän. En mä ehkä haluakaan seurustella sittenkään. En tiedä. En pysty edes tänään vetämään perseitä, koska huomen pitää taas painaa duunia. Helvetti. Osaako joku auttaa mua? Jumala? Karma? Antakaa joku pieni vinkki miten päin mun pitäis olla!

maanantai 4. toukokuuta 2015

Eat, work, sleep, repeat.

Ihana Tapsa oli ollut vallan hupsulla tuulella ja luullut, että minun ja päänvaivani juttu olisi muuttunut vakavaksi. Ikävä (?) tuottaa pettymystä, mutta syy radiohiljaisuuteen on ollut edelleen uusi elämäni. Olen paahtanut tukka putkella menemään yötä päivää ja käynyt kotona lähinnä nukkumassa. Tai en edes lähinnä käynyt, vaan käynyt.

Nyt tilanne on se, että flunssa on kaatanut minut sänkyyn ja olen lepäillyt ja lataillut akkuja tässä muutaman päivän (vapullahan ei ole sitten mitään asiaa tämän kanssa).

Kun kerroin aiemmin tuosta minun ihastumisesta päänvaivaani, niin se pitää osittain edelleen paikkaansa. Hän on siisti ja ihana ja helvetin haluttava tyyppi, muttei minun tuleva aviomieheni. Minua melkein ärsyttää, että hänellä on sellaisia arvoja tai luonteenpiirteitä mitkä sotivat omaa arvomaailmaani vastaan. Hän on ihana, mutta vain hetken huumaa. Sitä kauan tämä huuma kestää, en osaa sanoa.

Mitään muita mainitsemisen arvoisia miehiä elämässäni ei tällä hetkellä sitten olekaan, johtuen siitä, että olen vähän tarkoituksella haudannut itseni duuneihin ja downgradennu mun sosiaalisen elämän aika minimiin. Tämä siksi, että pystyn kesällä ottamaan vähän iisimmin ja elämään silloin.

Ja mitä mun uraan tulee, oon edelleen ihan sika innoissani kaikesta ja viihdyn hommissa helpostikin aamusta iltaan. Paljon teen duunia ns. ilmaseks ja omaan piikkiini, mutta jaksan uskoa, että tämä kaikki myöhemmin palkitaan ruhtinaalisesti. En vois olla onnellisempi päätöksestäni hypätä puuduttavasta oravanpyörästä tarpeeksi ajoissa pois, vaikka tämä nykyinen homma on ainakin henkisesti noin miljoona kertaa vaativampaa ja vie multa kaikki mehut, mutta se myös antaa mulle muutakin kun rahaa tilille kerran kuussa. Mutta valehtelisin, jos väittäisin, ettei ympäripyöreet päivät ja jatkuva duunintekeminen "välillä" töki, mut pakko takoa kun rauta on kuumaa.

Että sellaista. Kaikki hyvin Tapsa hyvä! Tuun kyllä tänne kertomaan jos tapahtuu oikeasti jotain jännittävää, mutta te ette halua kuulla kuinka herään kello 5:30, lähden duuniin, tuun kotiin joskus klo 21 ja menen nukkumaan. Niin. Heippa!