Realiteetit alkavat pikkuhiljaa konkretisoitumaan. Minulla on pian tässä kaupungissa neljä miestä, jotka haluavat olla mun kans tavalla tai toisella. En oo varma kuinka tulen handlaamaan tämän, koska en haluaisi satuttaa ketään, jokainen heebo kiva ja jokaisen kanssa voisin olla todella hyvä frendi. Paitsi ehkä tämän yhden. Se vois olla mun Se. Mutta entäs nää kolme muuta? En tiedä mitä hittoa niille teen... Haluaisko joku?
Mul on melkei ollu pieni henkinen krapula ja morkkis viikonlopusta. Ihan oikeasti, milloin opit dokaan asiallisesti? Täytyis kai tajuta, ettei enää oo mikään nuori tyttö joka pystyy kiskomaan aamuun asti kirkkaita tuntematta sitä juurikaan missään. Ja vaikka koitan hokea itselleni, että elämä on tarkoitettu elettäväksi ja miehet käytettäväksi, on jopa minua hieman hävettänyt toimintani. Tosin kaikki on tapahtunut niin nopeasti (alle kahdessa viikossa), etten ole kerennyt edes tajuamaan mihin jamaan asiat ovat menneet siinä samalla kun olen pitänyt hauskaa.
Onneksi pian on Juhannus ja pääsen viettämään sitä kauas pois (ok, lähelle Potentiaalista. Höhöhhö kuinka moni arvaa miten tää Juhannus päättyy?), niin saan vähän etäisyyttä kaikkeen. Reilu viikko tsemppausta ja näiden mun miljoonien miesten kanssa tasapainottelua, sit saa relata. CAN'T WAIT!
Äh, ei tää oo edes oikeasti ongelma. Kunhan tapan aikaani duunissa. Ai niin ja sit mulla olis yks toive Pekka Poudalle ja/tai Ukko ylijumalalle: sitä aurinkoa ja lämpöä tänne nyt, kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti