Kai tämän voisi jo laskea parisuhteeksi. Jo neljäs päivä putkeen, kun mietiskelen tota yhtä ja vietimmekin taas viime yön yhdessä. Meillä oli eilen jopa pieni söpö kinastelu, kun molemmat halus nähdä ja aikaa ei meinannu löytyä kalentereista. Olin radikaali ja jätin frendit ja terassit puolessa välissä iltaa ja kömmin tän tyypin kainaloon nukkumaan. Onneks hänelläkin on jonkin asteen "sitoutumiskammo" (ts. ei kiire suhteeseen), niin voidaan yhdessä hajoilla meidän ällöttävälle käytökselle ja yhteispäätöksellä pitää breikkejä tapaamisista: "Ei kyl enää nähdä ainakaan enää tän vuorokauden puolella" ja sit seuraavana päivänä noin kello 00.01 juoksemme toistemme syliin. <3 Okei, ei nyt ihan, mutta melkein. Mut saa viedä hoitoon, ihan vapaasti!
Niin. Ja sitten taas tämä yksi aivomato, joka pyörii mielessäni 237, on varsin mauton idiootti. Jota voisin käydä korkeintaan tiukan paikan tullen duunaamassa. Huomaatteko kuinka uskottava olen? Ei vaines. En ymmärrä miksi seksin takia tarvitsee olla vaikea. Saa leikkiä vaikeaa yksinään, mulla on mahdollisuus muihinkin (muuhunkin!) muniin.
Enää "pari" tuntia viikonloppuun. Siitä on tulossa mahtava, suorastaan huikea! Lovelove! <3
2 kommenttia:
Pitääkö blogeja oikeasti muut kuin sitoutumiskammoiset? Luetaan frendien kanssa näitä muutamia "alan" blogeja ja hämmästellään onko tämä todellista meininkiä. Toisaalta, ei kukaan jaksaisi lukea toistuvasti postauksia avioliiton ihanuudesta ja tylsyydestä. Sitähän valtaosa elää eikä siitä paljoa raportoi.
Anonyymi: Kiitos viestistäsi!
Sinun ja ystäviesi hämmästykseksi/kummastukseksi/harmiksi/iloksi voin todeta tämän olevan ihka oikeaa elämää. Minun elämäni saattaa olla joistain holtionta ja lapsellista, mutta itse en vaihtaisi elämääni seesteiseen avioliittoon, nautin tällaisesta arvaamattomuudesta ja spontaanisuudesta, mitä sinkkuna olo mahdollistaa.
Minulla ei mitään "virallista" sitoutumiskammoa ole, mutta ilmaisen asian niin, koska se on helpointa. Jos elämäni mies kävelisi vastaan, niin antaisin ehdottomasti palaa täysillä, mutta en etsimällä etsi miestä itselleni, en koita etsiä hyviä puolia ja ns. poikaystäväpiirteitä tällä hetkellä tapailemistani miehistä. Mikä ehkä vahvasti viittaa siihen, ettei kukaan heistä taida olla minulle se oikea. Minulla on vaan niin hyvä olla näin, ettei ole tarvetta etsiä elämääni ketään miestä. Mutta sitten kun se tulee, toivotan hänet sydämellisesti tervetulleeksi ja hihittelen vanhainkodissa hänen vieressään salaa muistellen nuoruuteni seikkailuja.
Varmasti mietitte myös miksi kirjoitan tänne tällaista blogia? Alunperin tämä oli päiväkirja, kun koitin päästä pois huonosta suhteesta (ei menny ku 2 vuotta, hyvähyvä!), sen jälkeen tämä oli paikka, minne itkin eroani ja siitä aiheutuneita sivuvaikutuksia (ikävää, ahdistusta, iloa, surua...) ja lopulta tämä on syystä tai toisesta ajautunut tällaiseksi ja jostain syystä kirjoitan tätä edelleen (pidän kirjoittamisesta?). Ehkä tänne on helpompi hetken mielijohteesta teatraalisesti rähätä miehistä, kun soittaa kavereille ja 5 minuutin kuluttua siitä kelata vähän noloa "miks mä noin ajattelin äsken?". Käytännössä kuitenkin mun frendit tietää tasan yhtä paljon kun tekin, mutta tänne on hyvä tulla anonyymisti avautumaan jostain noloistakin jutuista, mitä ei tulisi mieleen kertoa esimerkiksi seurusteleville ihmisille. Vaikka hekin ovat minulle sanoneet etteivät missään nimessä tuomitse elämäntyyliäni ja päinvastoin, he haluavat kuulla tarinoita pienistä seikkailuista kun omassa makuuhuoneessa on ollu viime aikoina melko kuivaa.
Ja edelleenkin haluan nostaa esille sen, että tarinani ovat todella sarkastiseen sävyyn kirjoitettuja, superlatiiveja tai isoja adjektiiveja ei ole säästelty. En ole oikeasti niin epätasapainoinen mitä tekstini antavat ehkä ymmärtää. Viihdearvon kannalta laitan hieman lisää glitteriä ja dynamiittia rivien väliin.
Että sellaista. Seikkaperäisemäpää vastausta en osannut maanantaidarrassa sulle antaa! Ihanaa viikkoa sulle! :)
xxx, F
Lähetä kommentti